Rakkisakki

TARINOITA

Tarkoituksenani on koota tälle sivulle kertomuksia koiriemme tempauksista, juttuja treeneistä, kokeista, kisoista ja muista koirahappeningeistä, joissa koirinemme olemme olleet sekä muita hauskoja tarinoita koiramaailmasta. Jutun kirjoittaja löytyy tekstin lopusta sulkuihin merkittynä.

----------------------------------------------------------------------------------
21.02.2008
Ihan tavallinen aamu. Toi eukko oli käyttänyt meidät pihalla ennen aamukahdeksaa ja istui tyytyväisenä juomassa aamukahvia tän rakkineensa edessä. Meikä makas eteisen lattialla ja syynäili eilen saatua luuta, josko sitä jaksais jo tänään syödä. Toi ämmä oli päästäny noi kaks variksenpelättiä (toim. huom. borderinpennut) aitauksesta pois ja ne hyppi ja pomppi mun ympärillä, mutta eivät onneks olleet kiinnostuneet mun eväästä. Daro juoksi taas vaihteeks niitä karkuun. Sekään pöljä ei tajua, että ei se niitä pakoon pääse. Mä testasin ton murisemisen, jota veikka harrastaa, jo monta viikkoo sitten ja totesin, että noiden kakaroiden aivokapasiteetti ei ainakaan vielä oo niin kehittyny, että ne tajuais mitä se murina merkkaa. Niinpä moon lähestulkoon hylänny koko idean. Menee murinat ihan hukkaan.

No asiaan. Pelätit siis juoksenteli Daron perässä sinne tänne, eukko istu tässä pallilla ja mä syynäilin sitä luutani. Ei vois paremmin aamu enää alkaa. Seurailin sivusilmällä muiden touhuja ja hilasin sen eilisen luuni etutassujeni väliin. Darokin rauhottu keittiön pöydän alle ja tenavat riehuivat keskenään. Toi ämmä ei juurikaan puutu niiden tekemisiin - ainoo mistä se huutaa on se, kun noi pöljät imeskelee sen lenkkarinnauhoja. Kävi se tänäkin aamuna heittämässä ne loppuunkuluneet lenkkarinsa kaapin perälle, vaikka mä en oikein ymmärrä miks se niitä niin kovasti suojelee. Vaikka ihan jees, koska sillä ei taida olla kun noi yhet jalkineet - päästään edes joskus pihalle.

Pelätit roikku toistensa korvissa ja selkänahassa ja mä yritin kovasti pureskella luutani. Parempaakin oon syöny. Pelättien rähinä oli kun Jurassic Parkista konsanaan, mutta toi yks ei sanonu niille mitää. Sitte ne yks kaks hiljeni. Mä jätin luun syömisen sikseen ja aattelin tsekata mitä ne puuhaa, mutta niiden ei-niin-atleettiset kropat oli edessä. Mä en nähny mitään muuta kun pari karvasta takapuolta. Höh. Sitte ne heittäyty vattalleen ja jäivät siihen. Niiden päät vaan heilu. Mä vilkasin Daroa, joka oli hiippaillu mun viereeni, mutta se ei sanonu mitää. Pitäiskö tässä ny tehä jotai? Itse asiassa Daroa kiinnosti se meikäläisen luu enemmän kun noi ipanat, joten mun oli pakko napata luu suuhuni ja jatkaa syömistä. Se kävi siihen mun viereeni maate.

Sitten yks kaks toi eukko pomppas tästä tietokoneen vierestä ylös nopeemmin kun Ben Johnson ja alko kiljua kovempaa kun Kiri Te Kanawa. Melkein tukehduin siihen luuhuni. Se säntäs niiden pelättien luo minkä koivistaan pääsi ja nappas molempia niskasta kiinni. Heheh. Ei oo kivaa, voin kertoo. Pelätit sai aika pikaseen passituksen takasin aitaukseen. Mun oli ihan pakko nousta kattomaan mitä ne oli tehny ja sain sit samalla läksytyksen vaikken ollu tehny mitää. Olis kuulemma pitäny sanoa, että ne tekee pahojaan. Milläs sanot, kun et mitään nää. Ne tyypit oli pureskellu jotain johtoo - äänestä päätellen se liitty varmaan jotenkin siihen sen mustaan laatikkoon, joka aina välillä välkkyy ja jota mä inhoon yli kaiken. Se riiputtaa sitä kaulassaan aina pihalla ja joskus sisälläkin ja painelee nappeja ja näyttää tyytyväiseltä.

Kun sit lopulta se tajus, että se oli ihan sen oma vika, mä päätin palata takasin luuni ääreen. Kiva vaan, että mitään luuta ei enää ollukaan. Kiitti. Toi yks oli sen varastanu sillä aikaa, kun mä hoitelin bisneksiä. Vähän reilua. Yritin sit kovasti kertoo, että mulla ei oo mitää syötävää, mutta ei toi eukko mua uskonu. Komensi vaan jaloistaan pois. Höh. Onneks mä olin jemmannu kakaran sängyn alle sellasen kämäsen frisbee-luun. Piti sitten hakee se, että olis ees jotain. Saa nähä pääseekö noi pelätit tuolta karsinasta ikuna pois. Hehehe. Meillä ei olis mitään sitä vastaan, vaikka jäisivät sinne loppuiäkseen. Vaikka on ne joskus ihan kivojakin. Nukkuessaan. Mistä puheen ollen... ZZzzz... (Dusty)

-----------------------------------------------------------------------------------

Eräänä päivänä Pietari, Paavali ja Johannes seisoivat lähellä taivaan
koirakenneleitä ja katselivat leikkiviä koiria.
- Olen todella pitkästynyt, sanoi Johannes.
- Niin minäkin, jatkoi Pietari.
Paavali katseli koiria ja hihkaisi: - Minä tiedän, miksi emme järjestäisi koiranäyttelyä?
Muiden mielestä idea oli hyvä.
- Meillä on vaan yksi ongelma, ketä vastaan kilpailemme?, kysyi Paavali.
Hetken mietittyään Pietari keksi vastauksen.
- Pyydämme Pirua kilpailemaan. Meillähän on kaikki kauneimmat koirat, maailmanvoittajat ja valiot. Pirun kennelissä on vaan rumia ja mielenvikaisia koiria. Voitamme varmasti!
Niin kolmikko soitti Pirulle ja esitti kutsun saapua näyttelyyn. Piru nauroi ja kysyi miksi taivaanväki haluaa näin nöyryyttää itseään, koska Pirun kenneli voittaisi takuulla. Pietari, Paavali ja Johannes eivät ymmärtäneet.
- Mitä tarkoitat, Piru? Meillä on kaikki maailmanvoittajat ja valiot. Miten sinä voisit meidät muka päihittää?, Pietari kysyi.
Piru vastasi: - Oletteko noin lyhytmuistisia? Minullahan on täällä kaikki tuomarit!

-----------------------------------------------------------------------------------

- Älä koskaan hanki koiraa! Repe neuvoi ystäväänsä.
- Meidän eukko osti ja tuli harmaatukkaiseksi yhdessä yössä.
- Älä nyt, ihanko totta ?!?!
- Joo-o, koira söi molemmat peruukit.

-----------------------------------------------------------------------------------

Tuore dreeverinkasvattaja tyttönen oli tuonut narttunsa astutettavaksi.
Uros talutettiin pihalle, mutta se osoittautui haluttomaksi. Astutus onnistui vasta sitten, kun uroksen päätä oli hyvän aikaa rapsutettu. Kasvattajatyttösellä välähti:
- No nyt minä käsitän, miksi naimisissa olevat miehet tulevat niin nuorena kaljupäisiksi!

-----------------------------------------------------------------------------------